Sardinian Carbonari kapina 1820-1821; Italian Risorgimento ja taistelut Bourbonien hallintoa vastaan

Vuonna 1821 Sardinian saarelle, joka tuolloin kuului Piemonteen, leviää kuin villitärkki ristiriitaa täynnä oleva ajatus: itsenäisyys. Vaikka kuningas Victor Emmanuel I:n valta oli tuolloin melko vahva, Sardinia oli silti osa Habsburgien hallitsemaa Espanjan kuningaskuntaa. Vuonna 1815 Wienin kongressi oli kuitenkin vahvistanut Bourbonien dynastiaan kuuluvan Sardinian kuninkaan aseman ja samalla myös Italian yhtenäisyyteen pyrkineiden liikkeiden tukahduttamisen.

Tällainen liike, Carbonari-niminen salainen järjestö, oli aloittanut toimintansa jo vuonna 1805. Heidän tavoitteensa olivat yksinkertaisia: liberaalimpi hallinto ja Bourbonien vallasta eroonpääsy. Sardinia ei ollut heille mikään vieras paikka: vuodesta 1720 lähtien heillä oli aktiivisia soluja saarella, vaikkakin salaisessa toiminnassaan.

Vuonna 1820 Eurooppa kuohui vallankumouksellisista tunnetiloista. Espanjan liberaalien menestyksellinen vallankumous inspiroi myös Carbonareita. He uskoivat, että heidän oli nyt aika nousta ja taistella Italian yhdentymisen puolesta.

Sardinian kapina alkoi huhtikuussa 1821 Sassarin kaupungissa, jossa sotilaat kieltäytyivät noudattamasta määräyksiä ja liittyivät Carbonari-kapinallisten joukkoihin. Pian kapinan liekki levisi muillekin Sardinian kaupunkeihin: Cagliariin, Nuoroon ja Olbiassa.

Kapinalliset onnistuivat aluksi saavuttamaan joitakin voittoja Bourbonien armeijaa vastaan. Heidän johtajansa olivat karismaattisia ja taitavia miehiä, kuten Giuseppe Manno ja Francesco Antonio Clerici. Carbonareilla oli myös kansan tuki: monet sardinalaiset toivoivat vapautta Bourbonien hallinnasta ja näkivät kapinassa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Bourbonien hallitus reagoi kuitenkin nopeasti ja lähettäen vahvoja joukkoja murskaamaan kapinan. Ranskalaisten joukot tukivat Bourbonien armeijaa, mikä osoitti Euroopan suurvaltojen vastahakoisutta Italian yhdentymiselle.

Sardinian Carbonari kapinan tappio ja sen vaikutukset Italian Risorgimentoon:

Kapina kukistui lopulta kesällä 1821. Monet Carbonareista teloitettiin, ja monet muut pakotettiin maanpakoon. Vaikka kapina epäonnistui, sillä oli syvällisiä seurauksia:

Seuraus	Selitys
Lisäsi kansallisuuden tunnetta: Sardinian kapina vahvisti italialaisten keskuudessa ajatusta yhteisestä identiteetistä ja halusta itsenäisyydestä.	Vaikka kapina oli Sardiniassa, se inspiroi muita italialaisia nationalisteja ja lisäsi vastustusta Habsburgien hallintoon.
Herätti Euroopan huomiota: Kapinan kautta Italia tuli osaksi laajempaa eurooppalaista vallankumousliikettä ja herätti keskustelua itsenäisyydestä ja kansallismielisyyksistä.	Tämä oli ensimmäinen merkittävä kapina Italian yhteenlaskemisen puolesta 1900-luvulla ja sai myös ulkomailla huomiota.
Asetti näyttämön tuleville liikeille: Vaikka Sardinia 1820-luvun kapina epäonnistui, se loi perustan tuleville Italian yhdentymisliikkeille.

Kapinan johtajat ja ideologia inspiroivat myöhempien kansallismielisten liikkeiden syntymistä ja auttoivat luomaan pohjaa Italialaisen Risorgimenton eli Italian yhdistymisen liikkeen vahvistumiseen 19. vuosisadalla.

Sardinian Carbonari kapina oli siis enemmän kuin vain paikallinen tapahtuma: se oli osa laajempaa eurooppalaista vallankumousliikettä ja merkittävä askel kohti Italiaa yhdistävää prosessia. Vaikka Bourbonien hallinto kukisti kapinan, sen ideat ja vaikutukset jatkoivat elämäänsä ja inspiroivat italialaisia taistelussa itsenäisyyttä ja vapautta vastaan.